maanantai 11. maaliskuuta 2013

Lübeck intrade project 3.-6.3.2013


Intrade project on KATU-salkkuun kuuluva opintojen osa, jonka MERCURIA on järjestänyt ja tulee järjestämään kolmannen vuoden opiskelijoille. Projekti tarkoittaa lyhyesti sitä, että oppilaat jaetaan noin viiden henkilön ryhmiin ja kukin ryhmä pääsee toteuttamaan itseään parhaiten, eli perustamaan toimivan yrityksen loistavine liikeideoineen. Omat yritykset päästäisiin esittämään Saksalaiseen kouluun, jonka nimi on ”Friedrich-List-Schule”.

Intrade projekti alkoi loistavasti, pääsimme jo webkameroiden myötä koulussa tutustumaan saksalaisiin opiskelijoihin. Yritykset perustettuamme ja ”työt ;D” tehtyämme siirryimme pakkaamisen pariin. Into tätä reissua kohtaan oli ”levelillä” 100 itse kullakin.

Saksassa asetuimme siistiin hotelliin, josta oli helpot ja loistavat kulkuyhteydet kaikkialle, sillä se sijaitsi aivan Lübeckin keskustassa. Ensimmäinen päivä oli lepopäivä lentojen tuottamasta väsymyksestä meille jne. Maanantaiaamuna oli kauheat kuumotukset, sillä pääsimme saksalaiseen kouluun tapaamaan Skype- tuttuja ihan livenä. Eka koulupäivä oli hieman jännittävä, sillä jokainen ryhmä pääsi esittämään oman konseptinsa ison luokkatilan edessä englanniksi omalle ryhmälleen, kuin myös saksalaisten Intrade ryhmälle. Kuumotuksista huolimatta päivä meni nappiin kaikin puolin ja into tässä kohti kohosi jo levelille 101. Esitysten jälkeen pääsimme larppaamaan (esittämään) ihan oikeita businessmiehiä, ja sopimaan erilaisia kauppoja haluamiemme yritysten kanssa, esim.  jakamaan mallistoja toisten vaatekauppojen kanssa, tekemään heiltä tilauksia ja myymään omiamme heille. ”Diileistä” teimme pienen yhteenvedon, jonka esitimme toisena päivänä PowerPointin avulla.

Seuraavana päivänä ei enää kuumottanut. Tarkkailin muita opiskelijoita aamulla ja huomasin kaikilla pilkkeen silmäkulmassa. Tämä koulupäivä oli vähän rennompi siinä mielessä, että saimme aikaa tutustua lähemmin saksalaisiin projektitovereihimme. Meille järkättiin erilaisia ryhmätöitä, joissa sai jakaa omat mielipiteensä muiden opiskelijoiden kanssa. Ryhmätöissä siis oli noin 50% kumpaakin ihmisrotua ;D. Ilta meni kaupungilla uusien ystäviemme kanssa.

Viimeisenä päivänä matkustimme aamulla Hampuriin bussilla, jossa tapasimme saksalaiset ja lähdimme omissa ryhmissämme kiertelemään haluamiamme paikkoja saksalaisten kera. Kulttuuri suomalaisten ja saksalaisten vähittäistavarakauppojen välillä tuntuu olevan suuri, asiakas huomioitiin saksassa todella hyvin.
Hyödyt ja hauskuus: Ammattikielen kehittyminen, eri ”business” kulttuuriin tutustuminen, loistavat tyypit ja opettajat, paljon omaa aikaa, hyviä vinkkejä tulevaisuuden työelämään, vuorovaikutustaidot, hyvät ruuat, halvat hinnat ja blaa blaa blaa.

Negatiiviset asiat: - (ei ole)
Tästä reissusta jäi niin herkullinen fiilis, että oli pakko kirjoittaa kokemukset ylös ja tartuttaa tämä into kaikille! Koko Intrade posse suosittelee tätä kaikille opiskelijoille, joilla siihen on mahdollisuus MERCURIASSA.


Kirjoittanut Miikka Kemppi ML10KVA joka puhuu koko possen puolesta ;D!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti