tiistai 13. marraskuuta 2012

Työssäoppijoita ulkomailla

Meillä on tällä hetkellä ulkomailla 16 työssäoppijaa, joiden elämää voit seurata heidän ylläpitämistä blogeistaan. Linkit blogeihin löytyvät sivupalkista! Tämän syksyn uusi kohde on Malta, jossa on 10 mercurialaista suorittamassa työssäoppimista. Loput ovat Espanjassa. Tutustu näiden opiskelijoiden tarinoihin ja innostu itsekin lähtemään!

keskiviikko 16. toukokuuta 2012



Tiistaina 15.5.2012 Bisnesetikettikurssilaiset tekivät opintomatkan Unioninkadun Juhlahuoneistoon, joka on yliopistoväen suosima paikka erilaisille tilaisuuksille. Kurssilla ollaan perehdytty bisnesetiketteihin ja päätöstilaisuudessa näytimme, mitä olemme oppineet eli veimme opittuja asioita suoraan käytäntöön. MERCURIA tarjosi Unioninkadun Juhlahuoneistossa brunssin. Opiskelijat tutustuivat myös juhlahuoneistoon, jota hoitaa perheyritys Union Catering Oy.



Tutustumassa juhlahuoneiston uima-allasosastoon
Bisnesetikettikurssilaiset brunssin äärellä

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Vieraita Alfa Collegesta Hollannista

Hotellipelin seuraamista MERCURIAssa
Viime viikolla meillä oli jälleen kansainvälisiä vieraita oppilaitoksessamme. Tällä kertaa Hollannista, Alfa Collegesta! Opettaja Dimitri Mooij oli keskiviikosta perjantaihin tutustumassa MERCURIAan sekä tekemässä työssäoppimisen arviointeja omille opiskelijoilleen Marcille, Marcelille ja Fritzille, jotka ovat olleet Suomessa jo kolme kuukautta.

MERCURIAsta on vuosien varrella ollut myös työssäoppijoita Hollannissa ja hyvä yhteistyö jatkuu syksyllä mm. Ning-projektin tiimoilta. Ning-projekti on yhteistyöprojekti, jossa opiskelijat verkon avulla harjoittelevat yhdessä kansainvälistä kaupankäyntiä.

perjantai 30. maaliskuuta 2012


Opintomatkareportaasi Barcelonasta:


Olympia fiiliksissä la 24.3

Neljäntenä päivänä lähdimme tutustumaan Barcelonan olympiakylään, joka rakennettiin varta vasten vuoden 1992 olympiakisoja varten. Sää oli mitä mainioin, noin +20 astetta ja pilvetön taivas.
Ensimmäisenä suuntasimme tutustumaan yleisurheilustadioniin. Suuri stadion oli vaikuttava näky jopa tyhjänä. Muutamat porukasta ottivat paidatkin pois rusketuksen toivossa, mutta paikallinen vartija ei tästä pitänyt vaan käski laitaa paidat takaisin päälle. Taisi olla vaan kateellinen meidän atleettivartaloille.
Stadionin jälkeen suuntasimme viereiselle aukiolle, syömään jäätelöä ja ihastelemaan aukion vesiputouksia ja näkymiä.  Aukiolta avautui myös upea näkymä alempana sijaitsevaan Barcelonaan. Aukion jälkeen katsastimme olympiakylän uimastadionin.  Harmi ettei kellään tullut simmareita ja pyyhkeitä mukaan sillä lämpömittari näytti jo melko korkeita lukemia.  Uimastadionin jälkeen olikin aika suunnata takaisin hostellille odottamaan illalla vietettäviä Maken synttäreitä.
 
Auringon laskiessa lähdimme koko porukan voimin suuntamaan jo tutuksi tulleeseen Hard Rock Cafeseen. Hard Rock Cafessa testasimme paikalliset oluet, joiden jälkeen suuntasimme ”Suomi Baariin!”.
”Suomi Baari” ei siis ollut mikään suomalaisten omistama baari vaan nimesimme sen ”Suomi Baariksi”  tarjoilijoiden ja baarimikkojen jatkuvien ”SUOMI SUOMI!” huutojen mukaan. Kun synttärisankari vihdoin saapui paikalle alkoi Happy Birthday laulu johon yhtyi koko baari. Fiilis oli mieletön ja meno sen mukaista, mutta eiköhän tähän ole hyvä lopettaa.

Näihin muistikuviin ja tunnelmiin, Barca kuittaa. Adios!
















Konkari


Opintomatkareportaasi Barcelonasta:

 Badalona kutsuu pe 23.3.

Päivä josta oltiin jo paljon puhuttu. Kouluvierailu ! Lähdimme aamulla koko konkkaronkka bussipysäkille josta menimme kohti La ramblaa, täältä suuntasimme kohti metrotunnelia. Matka ei ollut kovin pitkä. Badalona on pienempi kaupunki kuin Barcelona, eikä tämä pieni tuppu kaupunki niin hieno ollutkaan. Ilma puolestaan oli fantastinen.  

Jäimme pois metrosta paikasta josta oli pieni kävelymatka koululle. Koulun englannin opettaja Cristina tuli meitä asemalle vastaan. Saavuimme koululle, joka ei täysin normaalilta koululta näyttänyt. Menimme Cristinan johtamana johonkin jumppasalin tyyliseen huoneeseen, jossa oli penkkejä valmiina. Kävimme istumaan jolloin, ovi paukahti uudestaan auki ja alkoi se hirveä meteli. Badalonan oppilaat olivat saapuneet paikalle. Desibeli oli jonkun verran voimakas, mutta lyhyistä katseista ja punaisista poskista huomasi että näitä oppilaita vähän jännitti. Meitä ei, olemmehan Suomesta.

Aloitimme ohjelman siten että koulun rehtori ja Cristina esitteli itsensä, saman teki tietysti Minttu ja Hilla. Tämän jälkeen teimme pienen tutustumisharjoittelun, jossa menimme sekalaisesti riviin, mutta niinpäin että espanjalainen oli meitä suomalaista vastapäätä. Oppilailla oli meille englanniksi kysymykset valmiina, harmi vain että kaikilla oli samat kysymykset ja haastatteluja tuli ainakin kolme.

Nopean harjoittelun jälkeen, saliin saapui pientä välipalaa. Tarjolla oli makeita kroisantteja, mehua ja halukkaat ottivat myös kahvia. Tämän jälkeen pieni tauko, jonka jälkeen lähdimme pian urheilemaan Badalonan koululaisten kanssa. 
Sen jälkeen siirryimme kentälle ja vaihdoimme lenkkarit jalkaan ja shortsit päälle sillä sää oli erittäin kuuma. Aluksi pelasimme tai opetimme heille sählyä, mutta siitä ei oikeanlaisten maalien sekä betonikentän takia tullut oikein mitään joten vaihdoimme melko piakkoin fudikseen.


Fudiksessa selväksi tuli niinkun Cristina kertoikin että kaverit pelaavat, joka ikisellä tauolla mikä heillä on päivän aikana ja varmaan pelaa illatkin. Taitotaso oli erittäin kova. Meidät jaettiin 4 eri joukkueeseen kaksi joukkuetta meidän luokasta ja kaksi joukkuetta heidän luokasta. Pelit pelattiin normaalilla streetfutiskentällä ja voittaja joukkue jatkoi. Peli päättyi kun toinen joukkue sai tehtyä kaksi maalia. Espanjalaiset voittivat kummatkin meidän luokat ja pelasivat vielä toisiaan vastaan ”finaalin”. Pelin jälkeen palkinnoksi olikin ensimmäinen ja viimeinen
lämmin suihku! 












Sane, Josse ja Tommi





Opintomatkareportaasi Barcelonasta:

22.3. Torstai – purjehdus

Elikkäs torstaina oli ohjelmassa laivareissu Bercelonan rannikolla. Torstai oli ensinmäinen aurinkoinen päivä hienossa kaupungissa, ja oli aika ottaa paidat pois ja lähteä kiertelemään kaupunkia. Päivä sujui iloisissa fiiliksissä johtuen totta kai auringosta ja kaikki sai tehtyä hyviä ostoksia kaupungissa.
 




Aurinkoisen päivän jälkeen koitti paljon puhuttu laivareissu, josta kaikki oli hieman ihmeissään että mihin me sillä laivalla mennään ja mitä ohjelmaa siellä olisi. Kun pääsimme satamaan josta meidän piti tälle paattireissulle lähteä niin eihän me aluksi sieltä satamasta mitään löydetty ja piti hieman etsiä että mistä laiva lähtee. Lopuksi kuitenkin löysimme oikean laiturin ja siellä meitä odotti vuonna 1928 rakennettu komea purjehdusalus.


Laivalle meidät otettiin todella ystävällisesti vastaan ja aluksi meille kerrottiin kaikenlaisista turvatoimista. Turvatoimien jälkeen kun kaikki oli saanut liivit ylleen lähdimme satamasta kohti keskemmälle merta. Seilailimme katselemassa maisemia ja auringonlaskua.

Aivan huimia maisemia!
Ryhmäkuva auringon jo laskettua!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Hyvinvointiviikon arvontojen voittajat!

Kuvassa hyvinvointiviikon arvonnoissa voittaneet: Elina Ahola M11B, Tiia Moilanen ML10TT ja Petra Gustafsson sekä viikon organisaattorit terveydenhoitaja Minna Leutonen ja erityisopettaja Marisa Köngäs. Onnea voittajille!

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Opintomatkareportaasi Barcelonasta:

Ensimmäinen päevä Inda Catalunya                                        

Ensimmäinen päivä huipentui Barcelona vs Granada otteluun. Pääsimme itse otteluun alkuvaikeuksien kautta toiseen puoliaikaan, mutta kokemus oli uskomaton! 62 000 ihmistä hurraavat ja kannustavat omiaan joka luo uskomattoman tunteen niin isoon areenaankin kuin Camp Nouhun.  Ei varmasti kuitenkaan parhaasta mahdollisesta päästä, kuin esim. sarjan kärkikamppailuissa tai siinä kuuluisassa El Clasicossa!
Camp Noulla: FCBarcelona vs. Granada


Ottelun päätyttyä hiivimme Camp Noun betoniviidakossa takaisin kohti kohtaamispaikkaamme, jossa uusi ’ystävämme’ José odotti meitä minibussillansa. Tästä alkoi matka kohti meidän hulppeata Hostellia!
Hostellin ensivaikutelma oli erittäin karu ja tiukka sillä pihaa koristaa erittäin jyrkkä mäki sekä erittäin vanhan näköinen rakennus. Alkuhämmennyksen jälkeen olimme Hostellin ovella, jolloin ”PASTORI PEDRO” aloitti jo ensimmäisen saarnansa. Pienen odotuksen päätteeksi saimme käsiimme lakanat sekä eväspussin. Eväspussin sisältö ei miellyttänyt kaikkia sillä ne leivät olivat tehty mukulakivistä ja ne kaikuivat mukavasti kun niitä paukutti pöydän kulmaan. ”Syötyämme” pääsimme tutustumaan huoneisiimme joissa tajusimme olevamme ilman vessoja, maassa jossa kukaan ei ymmärrä meitä, vanhassa luostarissa ja Herra Pedro levittämässä sanaansa; Absolyyt Sailens!
Tästä suivaantuneena lähdimme luostarista tutustumaan Barcelonan ”hiljaisia” katuja.
La Rambla. ;)

Sateisessa bussi on tunnelmaa! :)
Uusi aamu käynnistyi kukonlaulun aikaan kello 8.00 kellojen soidessa. Joissakin huoneissa aamu käynnistyi erittäin väsyneenä sillä unet olivat vissiinkin jääneet vähiin. Aamupalan jälkeen kaikki menivät huoneisiinsa valmistautumaan Sightseeing kierrokselle.
Kiertoajelulla

Sightseeing kierroksella näimme väsymyksestä huolimatta paljon unihiekkaa..

Tietenkin saimme napattua muutamia mukavia kuvia,







Näihin kuviin näihin tunnelmiin,



T. Sykkivät runosuonet:
Eetu Wiik
Antti Luukkonen
Iina Ahola
Christopher Rehn

Opintomatkareportaasi Barcelonasta:

Elikkäs, heipähei hyvä MERCURIAn väki!      
                                                   
Moi kaikki kauniit naiset sekä muut opiskelijat  +  henkilökunta!  Tänään ei tarvinnut herätä kouluun, vaan koulun kustantamalle ”virkistysmatkalle” Barcelonaan, joten aamulla herätessä mielessä pyöri vain Barcelona, aurinko sekä lämpö että unohtumattomat illat sekä kauniit naiset!
Onko kaikki tavarat pakattu? Onko passi mukana? Koska päästään juhlimaan? Millainen on ystävyyskoulumme? Nämä asiat ovat pyörineet koko aamun mielessä.
Porukka koossa T2:ssa
Kello lyö puoli kolme ja on aika lähteä kohti lentokenttää. Kokoonnuimme Terminaali 2:sen edessä ja tapasimme vähän jännittyneen oloiset valvojamme Hillan ja Mintun. Valvojamme jakoivat lippumme ja oli aika lähteä Check in:n kautta riisuuntumaan turvatarkastukseen. Kaikki saivat liput ja luovuttivat matkalaukkunsa parempiin käsiin, kaikki pääsivät turvatarkastuksesta läpi ja oli aika lähteä Tax-free alueelle. 


Innokkaimmat shoppailijat lähtivät jo ostamaan ensimmäisiä asioita tax-freesta ja loput rentoutuivat hengailemalla lentoasemalla.
Portilla odottelemassa lentoa.
Olo on odottava ja pian on aika lähteä kävelemään kohti onnenportteja, eli numero 17, sieltä lähtee matka kohti tuntematonta.
Olemme lentokoneessa ja kauniit lentoemot ovat tarjoilleet hyvät  pöperöt. Ruoan sekä hetken seurustelun jälkeen laskeudummekin jo illan hämärtämään Barcelonaan ja kiiruhdamme Josen kyydittäminä kohti Camp Nouta ja FC Barcelonan matsia!

20.3. raportoivat: TONO, PASI JA KALLE                                                             

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Ensimmäisen viikon kuulumiset,

nonnii nyt ois sitten mun ensimmäisen postauksen aika täältä työpöydän takaa. Täällä eka viikko paiskottu kovasti töitä ja uutta tietoo tullu nii paljo ettei meinaa pystyy suodattaa kaikkee, mut oon positiivisesti yllättyny kumminki siitä minkälaista tää työ on, hauskaa on ollu.

Vielä on jäljellä n. 9 viikkoo ja uutta tietoo tulee joka päivä, mihin mä tän kaiken pistän :)
Työporukka täällä mitä mainioin ja kaikki ottanu tosi hyvin vastaan oon ilonen ja helpottunu siitä. Sekin on hauskaa ku täällä tosiaan töissä mun ala-asteen opettajia eli ollaan nyt niinku työkavereita, tuntuu ehkä vähän oudolta :)

Kouluunki on jo ikävä varsinkin niitä välkän jutskailu tuokioita Infon Jarinkaa, pitää joku päivä mennä koululle
juomaan sumpit Jarin kaa :) Kahen viikon päästä taas mun kuulumisia.

Kesää odotellessa,
Karita

















maanantai 19. maaliskuuta 2012

Viimeinen etappi alkaa.....

Me ollaan kaksi tänä keväänä talous- ja toimistopalveluiden reitiltä valmistuvaa reipasta opiskelijaa. Eli nyt on meidän aika siirtyä viimeiseen työssäoppimiseen ja viimeiseen rutistukseen tämän koulun aikana.

Työssäoppimisen ansiosta saamme kosketusta työelämään, jopa eri aloilta kolmen vuoden ajalta sekä näkemystä siitä, millainen meidän tulevaisuus saattaa olla.

Heidin työssäoppimispaikka on Toyota Kaivoksela, eli tiedossa on luettavaa automaailman saloista. Karita taas on työssäoppimassa vanhalla ala-asteellaan ja kirjoittaa sieltä, minkälaista on työ vanhojen opettajiensa kanssa.

Tarkoituksena meillä olisi vuoroviikoin kirjoitella omista työssäoppimisesta, miten siellä on mennyt ja mitä uutta olemme oppineet.

Yritämme laittaa blogiin myös joitakin kuvia. Tärkeintä on kuitenkin kertoa, millaista työssäoppimisessa on, ja mitä olemme siellä päässeet tekemään. 

Karita ja Heidi markkinoimassa oppilaitosta Next Step-messuilla

torstai 15. maaliskuuta 2012

Projektimatka Budapestiin

PROJEKTIMATKA BUDAPESTIIN 2-7.3.2012
Hollantilaisen Alfa-Collegen ja MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen opiskelijayhteistyönä toteutettiin kansainvälinen sähköisten yhteisötyövälinein 09TV:n  Raikka Silfverin vetämää kurssia ‘International Trade Project’. Projektin päättäminen ja yhteistyötapaaminen Alfa-collegen opiskelijoiden kanssa järjestettiin Budapestissä 3.-7.3. Matkalle lähti kolmetoista opiskelijaa sekä opettajat Raymond Silfver, Ildiko Lönnrot  ja Jarno Westerholm.

Matkan tarkoitus ja tavoitteet olivat samat kuin kahtena edellisinä vuosinakin. Luokan neljä ryhmää/yritystä kommunikoivat erilaisen nettipohjaisten yhteistoimintasovellusten välityksellä tammikuun alusta Alfa-Collegen ryhmien/yritysten kanssa.
Varaamamme lennot oli ensin järjestetty lentoyhtiö Malevin koneisiin. Malevin mennessä yllättäen konkurssiin jouduimme lähtemään matkaan Finnairin koneella jo vuorokautta aikaisemmin.  Tämähän sopi mainiosti matkalle lähteville opiskelijoille;-) Perjantai-iltana majoitumme Budapestin keskustassa sijaitsevaan Maverick-hosteliin , jonne seuraavana iltana saapui 23 opiskelijaa ja 3 opettajaa Alfa Collegesta.
Ildi timanttiliikkeen edessä.
'Diamonds are the girl's best friend'

Lauantaina ehdimme hyvin tutustua kaupunkiin, Ildiko Lönnrotin  ollessa syntyjään unkarilainen auttoi meitä monessa käytännön asiassa heti alkuun ja koko matkan aikana – kiitos Ildi!  

Lauantai illallisen merkeissä oli innolla odotettu ensitapaaminen hollantilaisten opiskelijoiden kanssa. Tutustumista helpottamaan jaettiin osallistuneille projektiesite missä oli nimet ja kuvat meistä kaikista. Ravintola Trofeagrill tarjosi  buffetista kansainvälisiä ja kansallisia herkkuja. 

Illallisen aikana opiskelijoiden tehtävä oli käydä haastattelemassa toisiaan. Koska olimme kaikki samassa majoituspaikassa, riitti juttua hollantilaisten ja suomalaisten välillä yömyöhään.
Opettajat Karin, Rein, Tjerk ja Raikka
 

Sunnuntai-aamuna lähdimme opastetulle kaupunkikiertoajelulle. Aurinko paistoi täydeltä terältä, kuten  koko meidän oleskelumme ajan. Onpa Budapest upea ja historiallinen kaupunki!  Iltapäivällä kävimme vielä tutustumassa ’Houseof Terror’ -museoon; mielenkiintoinen kokemus, joka varmasti jäi vahvasti jokaiseen mieleen.
WSS:n johtoa; Asseri, Jerry ja Teemu

Maanantaina aloitettiin aamiaisen jälkeen yritysten esittelyillä. Ensin opettajat esittelivät koulumme ja itsensä, minkä jälkeen kaikki kahdeksan yritystä esittelivät toimintansa. Yritykset toimivat kaikki kotielektroniikan alalla, joko tukku- tai vähittäiskauppiaina.  Kaikkia varmasti jännitti esiintyminen vieraissa oloissa ja vieraalla kielellä eli englanniksi. Iltapäivällä harjoiteltiin kauppaneuvotteluihin ja asiakasreklamointiin liittyviä tilanteita. Työpäivä päättyi parhaan yrityksen valintaan lippuäänestyksellä.

Tiistaiaamuna julkistettiin paras yritysesittely, johon vaikutti puoliksi opiskelijoiden lippuäänestys ja puoliksi opettajien näkemys. Voittajaksi nousi suomalainen Kiva Company ja hyvänä kakkosena oli suomalainen WSS WholeSaleSellers

Kolmanneksi sijoittui Groningen Electronics. Lopuksi jokainen antoi kirjallisen palautteen kurssista ja käytiin yleiskeskustelua projektin onnistumisesta. Kaikki olivat todella tyytyväisiä järjestelyihin.


Alfa-Collegen ja Mercurian opettajat, sekä
VOITTAJAT, vas. Beni, Esa-Pekka, Juho ja Joonas
All 39 participants


Opiskelijat oppivat työskentelyn ja esiintymisten välityksellä paljon yritykseltä yritykselle tapahtuvasta kaupankäynnistä. Kaikki kokivat saaneensa lisää itseluottamusta vieraalla kielellä kommunikointiin sekä oppi kaupankäynnistä toisesta kulttuurista olevien ihmisten kanssa. 



Saimme projektin kautta uusia ystäviä, joita tapaamme toivottavasti tulevaisuudessakin, myös muualla kuin naamakirjassa. 


Keskiviikkoaamuna hyvästelimme hollantilaiset ystävämme. Ennen paluumatkaamme Wienin kautta meillä oli vielä tilaisuus vieraillaBudapestin Suomen suurlähetystössä, missä meille kerrottiin Unkarin taloudesta ja yritystoiminnasta sekä Suomalaisten yritysten etabloitumisesta Unkariin ja sen naapurimaihin. 

Illalla palasimme lumiseen Helsinkiin. Kaikki olivat varmasti väsyneitä, mutta myös monta kokemusta rikkaampia.

Kiitos kaikille tosi mukavasta matkaseurasta! Raymond ”Raikka” Silfver

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

MERCURIAlla ja Martinlaakson lukiolla on meneillään hyvinvointiviikko, jossa opiskelijat saavat tietoa omaa terveyttään koskevista aiheista. Tulossa vielä mm. seuraavaa:

Keskiviikko 7.3. Sporttipäivä – pukeudu sporttisesti

Liikuntasali
klo: 8.15- 8.45 Aamuvoimistelu (lukio, kaikki luokat)
klo: 9.00-9.30 Aamuvoimistelu (Mercuria, kaikki luokat)

Ruokasali

8.45-9.15 Aamiainen lukio
9.30-10.00 Aamiainen Mercuria

Tuotenäytteitä Valiolta

Ruokasalin edusta

klo: 11.00- 13.15 Vantaan kaupungin ravitsemusterapeutti Tuula Nuutinen esittelee konkreetiaa rasvoista ja sokereista sekä energiajuomista

Torstai 8.3.

Amfi

klo: 9.00-10.00 Pelitietoluento/Lukio, projektiasiantuntija Teresa Tenkanen, 1.vuosikurssi

klo: 10.15- 11.15 Pelitietoluento/Mercuria, 1.vuosikurssi

Varian kampaajaopiskelijat tekevät välitunneilla pikakampauksia

Perjantai 9.3.   Välituntipajat 


Seuraa blogista hyvinvointiviikon ohjelmaa ja saa itsellesi hyviä vinkkejä!

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Think outside the box!
Tuukka Saarelainen

Valmistuin merkonomiksi Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksesta joulukuussa vuonna 1997. Opiskelin ryhmässä, jossa merkanteista koulutettiin markkinointimerkonomeja.  Koulutukseltani olen siis merkonomi.
Opiskeluaikanani tein töitä Myyrmäen pizzataksissa kokkina ja kuskina sekä Oy MatMan AB:ssa likaakeräävien ovimattojen,  tuulikaappimattojen ja tekstiilimattojen myyjänä.

Vuoden 1998 tammikuussa aloitin tukkumyyjänä yrityksessä nimeltä Golf Ace Oy, joka toi maahan golf-alan vaatteita suurimmilta brändeiltä, kuten Titleistiltä, FootJoylta, Cobralta, Thrue Temperiltä, Golf Pridelta, ja Lyle & Scottilta. Vuoden 1999 tammikuussa minusta tuli logotuotevastaava samassa yrityksessä, ja jatkoin niissä tehtävissä vuoteen 2001 asti. Vuonna 2001 sain vastuulleni Itä-Suomen myynnin ja markkinoinnin samassa yrityksessä.

Tammikuussa 2004 aloitin työt sales presentative –tehtävässä Vagabond Finlandilla, joka on muotikenkien markkina johtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Näissä tehtävissä jatkoin aina helmikuuhun 2005 asti. Sen jälkeen sain ylennyksen sales manageriksi, jossa tehtävässä olen toiminut vuoden 2011 loppupuolelle asti.

Vuoden 2011 joulukuussa minulle tarjottiin töitä toiselta ruotsalaiselta muotikenkämerkiltä TenPointsilta. Toimin siis tällä hetkellä Suomen ja Baltian maiden maajohtajana  eli vastuullani on Suomen ja Baltian maiden myynti ja markkinointi. Lisäksi toimin kansainvälisen suunnittelutiimin jäsenenä.

Valmistuvalle merkonomille haluan sanoa, että luota itseesi. Ajattele out side of the box -tyyppisesti. Ole luova, rohkea ja peräänantamaton. Ole sellainen kuin todella olet, älä esitä muuta. Uskalla unelmoida, sillä ilman unelmia ei ole elämää.  Aseta itsellesi päämäärä, jossa haluat olla 3 vuoden tai 5 vuoden kuluttua. Mieti, mikä on sinun unelmatyösi ja aseta sille tavoiteaika, milloin haluat saavuttaa sen! Sinun ei tarvitse vieläkään päättää ,mikä sinusta tulee isona, mutta joku päämäärä sinulla pitää olla, että tiedät, mihin suuntaat energiasi.

Tavoittele unelmaasi ja toteuta se!

Carpe Diem...elä hetkessä!