torstai 1. maaliskuuta 2012

Hollantilaisia vieraita

MERCURIAssa on tällä viikolla pyörinyt kolme hollantilaista komistusta. He ovat opiskelijoita yhteistyökoulustamme Alfa Collegesta, Hollannin Groningenista. Poikien oleskelu Suomessa kestää kolme kuukautta, mutta MERCURIAssa he ovat lähinnä olleet vain tutustumassa oppilaitokseemme sekä auttelemassa ennen heidän varsinaisen työssäoppimisen alkamista vientialanyrityksissä.



Työssäoppimassa Kiinassa

Seidi Lemström opiskelee merkonomiksi MERCURIAssa ja valmistuu tänä keväänä. Hän on suorittanut ennen MERCURIAan tuloaan jo ylioppilastutkinnon ja saa liiketalouden perustutkintonsa valmiiksi kahdessa vuodessa. Kahden vuoden opinnoista iso osa on työssäoppimista ja Seidi on lähtenyt juuri suorittamaan omaa työssäoppimistaan Kiinaan, Suzhouhun. Hänen työssäoppimispaikkansa on hotelli Courtyard by Marriot Suzhou. Seidi kirjoittaa koko kolmen kuukauden ajan blogia kokemuksistaan.
Alla linkki, jonka kautta pääsee lukemaan blogia.

www.matkakiinaan.blogspot.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti